Amadeuksesta ei ole tämän blogin puolella ollut paljon juttuja, koska painotin tämän blogin ainoastaan Niilon touhuamisille ihan vain koska Niilo on oma koirani - Amadeus on kuulunut koko meidän perheellemme. Valitettavasti kaikki johtaa kuolemaan jos vain olet elossa, joten meidänkin taloutta ravisti 13. päivä tätä kuuta raskas menetys...
Rakas Amadeuksemme, tai tuttavallisemmin Ama, kuoli kyseisen päivän iltana. Aman terveys petti sinä iltana aivan totaalisesti, vaikka aamulla oli ollut ihan kunnossa: oma, terve ja pirteä itsensä. Alkuillasta Ama sen sijaan oli todella apaattinen, pojan niskakarvat olivat pystyssä ja kulkeminen oli heikkoa. Lopulta Amadeus lysähti maahan, eikä halunnut kovin mielellään siitä enää nousta ylös ja kun herraa yritettiin saada kävelemään, takajalat heittivät. Hengitys oli äärettömän raskasta ja yleiskunto täysin romahtanut. Ama tietysti kiikutettiin eläinlääkärille hetimmiten, jossa vietti melkein koko illan, ennen kuin sai käskyn lähteä kotiin ja palaamaan aamulla takaisin. Eläinlääkäri epäili diabetesta ja siitä seurannutta jonkinlaista "sokerishokkitilaa", mutta varmuutta tähän diagnoosiin ei saatu. Tulehdusarvot olivat koholla, mutta sydänääniä ei Aman raskaan hengityksen ja vatsaan/keuhkoihin kertyneen nesteen takia voinut kuunnella. Oma diagnoosimme kuitenkin on, että Ama oli saanut aikaisemmin päivällä sydänkohtauksen. Diabetes ei nimittäin kuulosta sellaiselta, joka romahduttaisi koiran terveyttä noin ankarasti yhdessä illassa ja tulisi aivan nurkan takaa. Eikä Amasta pystytty tekemään jatkotutkimuksia enää seuraavana päivänä, sillä Amadeus kuoli autoon kotimatkalla.
Aman kuolema oli täysi shokki ja kyseinen itkushokkitila jatkui monta päivää, kunnes suru laantui satunnaiseksi itkeskelyksi, jonka jälkeen olo on vähitellen tullut paremmaksi. Kaipuu on tietysti aivan järjettömän suuri, mutta onneksi miulla on kuitenkin Niilo antamassa miulle pörröterapiaa päivittäin. Niilo on ottanut koirakaverinsa lähdön yllättävän hyvin, sillä poika on edelleen todella reipas, hakee huomiota ja on varsin leikkisä. Ensimmäisinä päivinä Niilo tosin oli jokseenkin hämmentynyt uudesta tilanteesta, eikä oikein tiennyt miten missäkin tilanteessa pitäisi käyttäytyä kun Amaa ei enää ollut turvana. Toisaalta jotenkin tuntuu myös siltä, että nyt Niilo vasta alkaa tajuta millainen persoona hän itse oikeastaan on. Vaikka Amadeus ja Niilo olivatkin äärettömän hyvissä väleissä - meidän homopojat - niin Niilo jäi Aman varjoon siinä suhteessa, ettei Niilo oppinut kehittämään omaa identiteettiään Aman kanssa. Toki Niilolla itsetuntoa jo silloin oli, kerran pystyi huoletta antamaan Amalle samalla mitalla takaisin, mutta silti jotenkin tuntuu siltä, että Niilon käytös mukautui Aman käytökseen. Tämä tietysti on ymmärrettävää, kun kerran koiralaumasta on kyse.
Amadeus oli ihana, persoonallinen ja lempeä sylikoirasakemannimme, joka innostui valtavasti autossa matkustamisesta, uimisesta ja vapaana lenkkeilystä. Ama oli ennen kaikkea vahva koira: kun Amadeus hankittiin meille tähän pieneen kylään, oli saksanpaimenkoiran näkeminen muille kyläläisille ilmeisesti hirveä loukkaus ja pelon aihe tiedotusvälineiden antaman propagandan takia. Amadeus joutuikin nuorena kestämään ilmeisesti itsetunnottomien idioottien egon pönkkittämistä, kun kyseiset ihmiset viskelivät aidatulle pihallemme (Amaa päin) kaljapulloja, homehtuneita pullapalasia, lumipalloja ja kiviä. He juoksivat vielä nauraen pois, kun heidät sai rysän päältä kiinni. Onneksi tämä käyttäytyminen lopulta loppui, vaikka edelleenkin noiden aikojen muisteleminen saa miut silti vihaamaan ihmiskunnan käyttäytymistä. Vuonna 2009 Ama sai sitten kaverikseen Niilon, ja samaisena kesänä Amalle iski myös se kuuluisa häntäepisodi, jonka takia Amasta tulikin sitten töpöhäntäinen. Hännän amputoimisen aiheutti häntään pesiytyneet kärpäsen toukat, jotka olivat ravinneet itseään Aman häntäkudoksella saaden aikaan Aman häntään ison, infektioituneen reiän. Kesä oli rankka niin meille kuin Amallekin, mutta vaikka eläinlääkärikin Aman häntäoperaation aikana käyttäytyi aivan kuin Ama ei siitä selviäisi, kesän jälkeen meillä edelleen eleli kaksi koiruutta. Amadeus tottui nopeasti hännättömyyteensä eikä se poikaa ollenkaan häirinnyt. Kuitenkin luultavasti tämä kesä aiheutti Amalle ongelmia sydämeen, vaikka sydänäänikuunteluissa mitään ongelmia ei kuulunut olevan. Vaikka me luulimmekin Aman palautuneen ennalleen häntäepisodin jälkeen, otti se silti Aman terveydestä osansa.
Vaikka nyt hartaana muisteleekin Amaa, on se silti surullista olla saksanpaimenkoirattomassa ja ennen kaikkea Amattomassa talossa. Amadeus oli mukanamme koko miun lapsuuden ja ironisesti Amadeuksen kuolema sattui juuri 18-vuotissynttäreideni jälkeiselle päivälle. Ja vaikka olenkin niin ikään itsekäs halutessani Aman takaisin, Amadeus kuitenkin kuoli onnellisena - hän sai viettää vielä viimeisen päivänsä koiranelämää käydessään aamulla lenkillä ja saadessaan aamuruuan eikä joutunut kauaa kärsimään. Ja poika lähti sateenkaarisillalle paikassa, jossa hän aina tykkäsi niin valtavasti olla: auton takakontissa.
Atlas Dreams Amadeus
18.4.2005 - 13.2.2014
