Lappeenrannan KV

Viime torstain jälkeisen pesu-urakan jälkeen (jota niin Niilo kuin myös mie molemmat vihattiin yhtä paljon) Niilosta kuoriutui taas esiin puhdas shelttipoika, joka tuoksui kirsikankukilta omistajan tekemän virheen takia. Enpä nimittäin tullut ajatelleeksi haistella ostamaani shampoota ennen ostamista vaan vasta kotona, jolloin tuoksuyllätys tulikin sitten ilmi. Niilon kaltainen uroshan ei saa tuoksua kukkasilta, eihän?

Mutta tuohon puunaamiseen oli hyvä syy, sillä osallistuttiin Niilon kanssa Lappeenrannan Imatran pääsiäisnäyttelyyn, koska kun kerran tuollainen KV on ihan lähiseudulla, niin toki siihen pitää osallistua. Viimeksihän myö käytiin kunnon näyttelyissä vuonna 2011, joten päätin myös pitkästä aikaa Niiloa totutella niihinkin. Nämä näyttelyt eivät kuitenkaan menneet yhtä hyvin kuin aikaisemmat, sillä Niilon liikkeissä oli ongelmia. Niilohan on lähinnä kotikoira, jonka kanssa touhutaan sitä sun tätä, ja tällaisesta rasituksesta Niilon selkälihakset ovat menneet jumiin, joka sitten näkyi ravissa. Tai no, niissä ravipätkissä, joita Niilo suostui kehässä näyttämään. Muuten Niilon arvostelu oli oikein hyvä, mutta juuri liikkeiden takia arvostelu putosi tyydyttävään. Sovittiin sitten Niilon kasvattajan kanssa, että toukokuussa Niilolta saisi hierottua auki noita jumeja selästä. Omasta puolestani keskityn myös Niilon venyttelyyn ja hieromiseen (vaikkakin tähän mennessä on sitä vastustanut aika näkyvästi) ja kesällä sitten saatan pyöriä normaalia enemmän mätsäreissä ravauttamassa Niiloa, niin saataisiin ravikin sujuvaksi. Tällä hetkellä kun Niilo mieluummin laukkaa kuin ravaa ihan vain siitä syystä, että on tottunut juostessa laukkamaan. Mutta onpahan nyt ainakin meillä molemmilla tekemistä kesäksi. :- )

"Hyvin maskuliininen. Rungoltaan pitkä ja turhan voimakas. Seisoo ja liikkuu takaraajat rungon alla; antaa etumatalan vaikutelman. Sopiva luusto. Hyvin tilava rintakehä. Vahva pää ja hyvät leuat. Hyvät silmät. Vähän haja...(?) korvat. Hyvä karvapeite. Lyhyt kaula. Koiralla on vaikeuksia pysyä ravissa, liikkeestä puuttuu jousto. Ajoittain epäpuhdas liike."

Ruskovaara Elena, AVO-T

Siihen verrattuna, että aikaisemmissa näyttelytuloksissa on kehuttu Niilon liikkeitä, niin selvästi huomaa, että rasitus on tehnyt tehtävänsä. Onneksi ongelmat on kuitenkin lihaksissa eikä luustossa - lihaksia sentään voi hieroa.

Atlas Dreams Amadeus

Amadeuksesta ei ole tämän blogin puolella ollut paljon juttuja, koska painotin tämän blogin ainoastaan Niilon touhuamisille ihan vain koska Niilo on oma koirani - Amadeus on kuulunut koko meidän perheellemme. Valitettavasti kaikki johtaa kuolemaan jos vain olet elossa, joten meidänkin taloutta ravisti 13. päivä tätä kuuta raskas menetys...

Rakas Amadeuksemme, tai tuttavallisemmin Ama, kuoli kyseisen päivän iltana. Aman terveys petti sinä iltana aivan totaalisesti, vaikka aamulla oli ollut ihan kunnossa: oma, terve ja pirteä itsensä. Alkuillasta Ama sen sijaan oli todella apaattinen, pojan niskakarvat olivat pystyssä ja kulkeminen oli heikkoa. Lopulta Amadeus lysähti maahan, eikä halunnut kovin mielellään siitä enää nousta ylös ja kun herraa yritettiin saada kävelemään, takajalat heittivät. Hengitys oli äärettömän raskasta ja yleiskunto täysin romahtanut. Ama tietysti kiikutettiin eläinlääkärille hetimmiten, jossa vietti melkein koko illan, ennen kuin sai käskyn lähteä kotiin ja palaamaan aamulla takaisin. Eläinlääkäri epäili diabetesta ja siitä seurannutta jonkinlaista "sokerishokkitilaa", mutta varmuutta tähän diagnoosiin ei saatu. Tulehdusarvot olivat koholla, mutta sydänääniä ei Aman raskaan hengityksen ja vatsaan/keuhkoihin kertyneen nesteen takia voinut kuunnella. Oma diagnoosimme kuitenkin on, että Ama oli saanut aikaisemmin päivällä sydänkohtauksen. Diabetes ei nimittäin kuulosta sellaiselta, joka romahduttaisi koiran terveyttä noin ankarasti yhdessä illassa ja tulisi aivan nurkan takaa. Eikä Amasta pystytty tekemään jatkotutkimuksia enää seuraavana päivänä, sillä Amadeus kuoli autoon kotimatkalla.

Aman kuolema oli täysi shokki ja kyseinen itkushokkitila jatkui monta päivää, kunnes suru laantui satunnaiseksi itkeskelyksi, jonka jälkeen olo on vähitellen tullut paremmaksi. Kaipuu on tietysti aivan järjettömän suuri, mutta onneksi miulla on kuitenkin Niilo antamassa miulle pörröterapiaa päivittäin. Niilo on ottanut koirakaverinsa lähdön yllättävän hyvin, sillä poika on edelleen todella reipas, hakee huomiota ja on varsin leikkisä. Ensimmäisinä päivinä Niilo tosin oli jokseenkin hämmentynyt uudesta tilanteesta, eikä oikein tiennyt miten missäkin tilanteessa pitäisi käyttäytyä kun Amaa ei enää ollut turvana. Toisaalta jotenkin tuntuu myös siltä, että nyt Niilo vasta alkaa tajuta millainen persoona hän itse oikeastaan on. Vaikka Amadeus ja Niilo olivatkin äärettömän hyvissä väleissä - meidän homopojat - niin Niilo jäi Aman varjoon siinä suhteessa, ettei Niilo oppinut kehittämään omaa identiteettiään Aman kanssa. Toki Niilolla itsetuntoa jo silloin oli, kerran pystyi huoletta antamaan Amalle samalla mitalla takaisin, mutta silti jotenkin tuntuu siltä, että Niilon käytös mukautui Aman käytökseen. Tämä tietysti on ymmärrettävää, kun kerran koiralaumasta on kyse.

Amadeus oli ihana, persoonallinen ja lempeä sylikoirasakemannimme, joka innostui valtavasti autossa matkustamisesta, uimisesta ja vapaana lenkkeilystä. Ama oli ennen kaikkea vahva koira: kun Amadeus hankittiin meille tähän pieneen kylään, oli saksanpaimenkoiran näkeminen muille kyläläisille ilmeisesti hirveä loukkaus ja pelon aihe tiedotusvälineiden antaman propagandan takia. Amadeus joutuikin nuorena kestämään ilmeisesti itsetunnottomien idioottien egon pönkkittämistä, kun kyseiset ihmiset viskelivät aidatulle pihallemme (Amaa päin) kaljapulloja, homehtuneita pullapalasia, lumipalloja ja kiviä. He juoksivat vielä nauraen pois, kun heidät sai rysän päältä kiinni. Onneksi tämä käyttäytyminen lopulta loppui, vaikka edelleenkin noiden aikojen muisteleminen saa miut silti vihaamaan ihmiskunnan käyttäytymistä. Vuonna 2009 Ama sai sitten kaverikseen Niilon, ja samaisena kesänä Amalle iski myös se kuuluisa häntäepisodi, jonka takia Amasta tulikin sitten töpöhäntäinen. Hännän amputoimisen aiheutti häntään pesiytyneet kärpäsen toukat, jotka olivat ravinneet itseään Aman häntäkudoksella saaden aikaan Aman häntään ison, infektioituneen reiän. Kesä oli rankka niin meille kuin Amallekin, mutta vaikka eläinlääkärikin Aman häntäoperaation aikana käyttäytyi aivan kuin Ama ei siitä selviäisi, kesän jälkeen meillä edelleen eleli kaksi koiruutta. Amadeus tottui nopeasti hännättömyyteensä eikä se poikaa ollenkaan häirinnyt. Kuitenkin luultavasti tämä kesä aiheutti Amalle ongelmia sydämeen, vaikka sydänäänikuunteluissa mitään ongelmia ei kuulunut olevan. Vaikka me luulimmekin Aman palautuneen ennalleen häntäepisodin jälkeen, otti se silti Aman terveydestä osansa.

Vaikka nyt hartaana muisteleekin Amaa, on se silti surullista olla saksanpaimenkoirattomassa ja ennen kaikkea Amattomassa talossa. Amadeus oli mukanamme koko miun lapsuuden ja ironisesti Amadeuksen kuolema sattui juuri 18-vuotissynttäreideni jälkeiselle päivälle. Ja vaikka olenkin niin ikään itsekäs halutessani Aman takaisin, Amadeus kuitenkin kuoli onnellisena - hän sai viettää vielä viimeisen päivänsä koiranelämää käydessään aamulla lenkillä ja saadessaan aamuruuan eikä joutunut kauaa kärsimään. Ja poika lähti sateenkaarisillalle paikassa, jossa hän aina tykkäsi niin valtavasti olla: auton takakontissa.

Atlas Dreams Amadeus

18.4.2005 - 13.2.2014

Alkukankeutta

Tänään oli Niilon kanssa meidän ensimmäiset koulutukset Imatran Toko Teamissa (jep, olin sen verran aikaansaava että sain ilmoitettua meidät sinne ja saada itseni sohvalta päikkäreiltä ylös sinne lähtemään) ja kuten varmaan otsikko jo viittaakin koulutuksen sisältöön ainakin meidän osalta, kaikki ei mennyt aivan loistavasti. En ole sanomassa etteikö Niilo olisi ollut hienosti - yksinkertaisesti tässä on kyse siitä, etten ole Niilon kanssa treenannut häiriössä oikein yhtään. Ja joskus sen täytyy kostautua.

Okei, taas käytin ehkä liian voimakasta sanaa, mutta siis kostautua hyvällä tavalla, sillä nyt tiedän missä kehittyä. Muistan nuorempana (toisin sanoen sinä epävarmana, itsetietoisena yläkouluikäisenä outona teininä) että jos Niilo ei tehnyt häiriötreeneissä samalla tavalla kuin kotona, otin siitä itseeni naurettavan paljon ja jollain tapaa vihainen Niilolle "pettäessään" miut. Ja kyllä, pidin itseäni aivan loistavana koirankouluttajana tuossa iässä. :'- D No, hyvä nauraa niille nyt kuin itkeä omalle kiusallisuudelleni. Joka tapauksessa, nyt vanhempana tiedän, että miun ei todellakaan tarvitse Niilolta odottaa ensimmäisissä häiriötreeneissä pitkästä aikaa, että hää tekee asiat yhtä hyvin kuin kotona. Ei todellakaan. Ensinnäkin tänään meillä meni aikaa siihen, että Niilo totutteli siihen, missä ollaan, keitä nämä muut ovat ja mitä nyt tapahtuu. Tiedän, ettei Niilo välttämättä edes syö makupaloja uusissa paikoissa eikä ota kontaktia, mutta mie tiedän myös, että se tottuminen ympäristöön tapahtuu jossain vaiheessa ja kontakti alkaa olla aivan luonnollista - tänäänkin Niilo totutteluvaiheen jälkeen tapitti miun silmiin hienosti koko ajan ollessaan miun sivulla. Joten tietysti olen ylpeä Niilon häiriötreeneistä - ymmärrän nyt, että pienestäkin onnistumisista kannattaa iloita eikä velloa niissä epäonnistumisissa (joita meillä myös tänään oli). Kuunnelkaa nyt näitä miun elämänviisauksia. :- D

Tämän päivän epäonnistumiset olivat lähinnä luoksetulo ja estehyppy. Molemmat Niilo osaa hyvin kotona (kyllä, käytän perustekosyytä) mutta häiriössä ne eivät oikein luonnistuneet. Luoksetulossa Niilo ei ensin ottanut kontaktia, koska meitä aikaisemmin muut koirakot olivat tehneet saman samassa paikassa, joten maahan oli jäänyt hajuja jotka totta kai olivat mielenkiintoisempia kuin mie. Paikallaolo kyllä sujui hyvin - Niilo kun lopulta alkoi ottaa kontaktia, mie olin jo häipynyt häntä odottamaan ja Niilo sitten tapitti kouluttajan vierellä yrittäen saada katsekontaktin kouluttajaan - ja Niilo kyllä tuli luokse, mutta ei niin ripeästi kuin kotioloissa. Joten toivon, että tämäkin petraantuu kunhan tuolla häiriössä ollaan tarpeeksi treenattu.
Estehyppyä tokomuodossa ei Niilon kanssa suoraansanotusti olla paljoa treenattu, lähinnä hyppäämistä vain agilityn merkeissä. Niilo kyllä hienosti hyppäsi esteen yli, tosin hieman kankeasti normaaliin verrattuna, mutta hihnan kolahtaessa puuosaan hää säikähti ja pakeni muutaman laukkaskeleen verran esteestä pois. Enkä mie tuosta Niiloa tosiaan syytä, sillä tiedän että hää on herkkä äänille. Mutta noita siis treenaamaan enemmän, estehyppyä vielä kotonakin. :----)

Wakey, wakey!

Olisi kai aika herätellä tämä blogi taas eloon, sillä miehän oon jättänyt tämän suorastaan kuolemaan pari vuotta sitten. Näiden kahden vuoden aikana Niilo on elänyt tavallista koiranelämää, joskin viime talvena Niiloa taas kyseltiin jalostukseen. Valitettavasti shelttinartun kohdalla ajankohta ei ollut vielä sopiva, joten Niilon isyys jäi siihen. Olemme kuitenkin saaneet uuden jalostuskyselyn, minkä takia Niilolla saattaisi olla uusi isyysyritys tiedossa keväällä. :----)

Tänään tuolla tuulisessa nollakelissä harjoittelin Niilon kanssa vaihteeksi tokon perusasioita ja yritin hioa niitä kuntoon. Meidän puolituntiseen harjoitussessioon kuului katsekontaktin vahvistaminen, sivulletulo, seuraaminen, luoksetulo ja istu-maahan.
Katsekontakti on oikeastaan aina ollut yksi Niilon vahvuuksista ja poika osaa hyvin napittaa silmiään minuun suhteellisen pitkänkin aikaa. Sen sijaan sivulletulo on ongelmallinen siltä osin, että Niilolle pitää silti näyttää käsimerkki komennon vahvistamisena. Ilman käsimerkkiä Niilo parkkeeraa itsensä kyllä miun sivulle, mutta ei siihen pohkeen viereen vaan hieman sivuttain peppu ulospäin linjasta. Seuraaminen on miun makuun mukavan tiivistä, mutta yritän silti saada sitä täsmällisemmäksi, kontaktirikkaammaksi ja läheisemmäksi. Tällä hetkellä Niilo ottaa mukavasti kontaktia ja seuraa oikeassa kohdassa, mutta ajoittain tuppaa menemään liian edelle ja varsinkin lähdöissä lähtee omia aikojaan eikä seuraa miun lähtöä. Luoksetulo ja istu-maahan ovat ehkä kaikista iloisimpia osioita, sillä Niilo tuntuu nauttivan niistä (ei siinä, etteikö Niilo muuten tykkäisi meidän koulutussessioista) - luoksetulo on ripeää ja istu-maahan on nopeaa ja iloista. Luoksetulossa ainut ongelma on tuo sivulletulo ja ajoittaiset varaslähdöt, mutta muuten tuo osio tuntuu olevan kunnossa.

Niilon turkki on pienentynyt naurettavan paljon normaalista karvamäärästään. :- D Kadonneet karvat löytyvät joko talostamme tai karvakasasta aidan ulkopuolella. Syötän kuitenkin Niilolle päivittäin biotiinia, joten toivottavasti turkki ottaisi kasvaakseen taas vaihteeksi ja näyttää siltä, että tuo karvanlähtö alkaisi loppua. Mikä helpotus miulle!

Mitäs suunnitelmia meillä nyt pojan kanssa oikein on? Tarkoituksena olisi palata näyttelyihin vuodenvaihteen jälkeen sekä taas vaihteeksi mennä tokoilemaan ihan ryhmään. Tuo alussa mainittu astutuskysely on myös mietteissä ja toivottavasti se nyt onnistuisi. Yritän myös hieman tavoitteellisemmin alkaa harrastamaan Niilon kanssa sekä tokoa että näyttelyitä ja toivon, että miulla riittäisi tarpeeksi rohkeutta jossain vaiheessa osallistua kunnollisiin tokokisoihinkin, kun aika on oikea. :-----)

Kosiomatkalla, melkein

En ole maininnut lokakuisesta Viola- shelttinartun tapaamisesta. Viime kesänä olin vinkkaillut, että voisin olla halukas tarjoamaan Niiloa jalostukseen ja muutamien kuukausien odotuksien jälkeen tämän shelttinartun omistaja ilmoitti olevansa halukas tapaamaan Niilon. Lähdimme siis käyttämään Niiloa Niilon kasvattajan luona, jonne myös Viola omistajineen oli saapunut treffeille. En tiedä, millaisen kuvan tämä omistaja oikeasti sai Niilosta, mutta ainakin vaikutti ihan tyytyväiselle. :----) Niilo oli tietysti yhtä häntää ja jalkaa innostuksensa takia eikä Violan omistaja oikein saanut otettua Niilosta ilme- ja rakennekuvia, mutta vinkkasin, että Amorosanin nettisivuilta löytyy lisää kuvia Niilosta ja mainostin myös tätä blogia, ehheh... :- D Vielä ei ole kuulunut mitään astutuksesta, mutta odotellaan nyt vielä tässä nämä alkukuukaudet talvesta, jos ne juoksut sieltä ilmestyisivät ja Niilo olisikin se oikea.

Mutta jos olet kiinnostunut Niilosta ja ehkäpä haluaisit astuttaa Niilon shelttinartullasi, tässä muutamia perustietoja poikasesta.

Amorosan Niilo
s. 25.3.2009
Lonkat: A/A
Kyynäret: 0/0
Polvet: 0/0
Silmät: terveet
Näyttelyt: AVO-EH, JUN-EH

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Pallerohomppelista pari ilme- ja rakennekuvaa. (: Oon tässä vähän miettinyt missä vaiheessa Niilo kannattaisi tarjota jalostukseen, kun kerran kuitenkin on nätti koira ja tervekin. Ei tässä mitään kiirettä sen suhteen ole, mutta mie tykkään kamalasti vaan suunnitella asioita.

Hammaspesulle, mars!

Niilo on paljon pidättyväisempi vieraita kohtaan kuin Ama. Sehän tietysti kuuluu rotuun, mutta jos Niiloa vertaa Amaan, Ama on kuin itse ystävällisyys vieraillekin. Ainoa pelko Amassa oikeastaan on, että lapsien kanssa Ama saattaa ilosta vahingossa tönäistä lapsen kumoon.
Niilo taasen... Se haluaisi mennä haistelemaan vieraita, mutta sitten se tuleekin toisiin aatoksiin, perääntyy, kyräilee miun vieressä ja murahtelee. Miun pitää ottaa Niilo syliin ja pyytää vieraita vasta sitten tulemaan varovaisesti Niilon luokse käsi ensin ojossa, jotta Nipa pääsee haistelemaan. Sitten annan vieraiden silittää sitä ja siinä tilanteessa Niilo on aivan normaali. Sen jälkeen Niilo alkaa jopa nuolla lapsien kasvoja ja on muutenkin sellainen normaalisti käyttäytyvä koira. Joskus tuo Niilon käyttäytyminen vieraita kohtaan on rasittavaa, mutta yritän nyt parhaani mukaan näyttää Niilolle, ettei vieraissa ole mitään murisemisen arvoista. Kyllä Niiloa jo pentuna sosiaalistettiin ihmisille, mutta vetoan edelleen tuohon rotuun itsessään.

Oon alkanut opettaa Niilolle hampaidenharjausta sellaisella koirille suunnatulla harjalla. Se hammastahna myös - totta kai - on koirille, mutta se ei vaan ilmeisesti maistu mitenkään erikoiselta. Joku maksan makuinen tahna olisi ehkä parempi motivaattori, mutta tuo tahna tuli ihan sen hammasharjauspaketin mukana.
Ensiksi kuitenkin pidin vain harjaa Niilon edessä ja kun Niilo kosketti harjaa kuonollaan, naksautin ja palkkasin. Toistin muutaman kerran tätä, kunnes vaadin Niilolta enemmän - sen piti nuolaista harjaa. Nopeasti poika tämänkin tajusi, joten siirryin sitten siihen, että harjasin muutaman kerran jotakin hammasta, kehuin ja palkkasin. Varmasti tehoaa tuo hampaidenharjaus, jos heti annetaan jotain syötävää, mutta tässä vaiheessa se on vielä ainoa vaihtoehto. :- D

Katselin muuten eilen, että jos vain tilanne sallii, voisi lähteä 10. päivä syyskuuta Porvooseen näyttelyyn. Shelttejä tuomaroi Rainer Vuorinen, josta miulla ei kyllä ole yhtään mitään hajua, että millaisista urosshelteistä hää tykkää. Joten jos tiedät asiasta, niin ilmoittele miulle. (:

Tänään menen Mustiin & Mirriin toivon mukaan ostamaan koirille makupaloja ja Niilolle kosketuskepin ja uuden kestävän lelun, jota Ama ei ihan heti hajota. Saattaa palaa aika paljon rahaa, mutta en ole vähään aikaan koirille mitään ostanut. Viimeisin ostos taisi olla tuo hammasharjasetti huhtikuussa.

Ollaan muuten suunniteltu matkaa Lappiin ja Pohjois-Norjaan heinäkuussa, joten koirille on seitsemäksi päiväksi varattu hoitola. Se on ihan tässä lähellä ja mie itsekin yllätyin, että miten mie en ole ollut tietoinen asiasta. Mutta se on sitten ensimmäinen kerta Niilolle hoidossa, mutta onneksi saatiin varattua Amalle ja Niilolle vierekkäiset häkit, niin ei ole sitten toivottavasti niin kova koti-ikävä. Mie itse ootan innolla sitä matkaa. (:

Suunnittelin myös, että aloittaisin taas tuon tokoilun ihan seurassa ja myös agilityn riparin, rippijuhlien ja tuon lomamatkan jälkeen, kun ei enää ole niitä teatteriharkkoja, jotka veivät ajan koiraharrastukselta. Karatessakaan kun en enää kisaa kasvukipujen takia niin sekin antaa lisää aikaa koirille. Ja varsinkin kun nyt on kesä, niin ehtii touhuta koirien kanssa paljon ja varmasti kierrellään Niilon kanssa mätsäreitä, kunhan osuu sellaisia vain kohdalle!

Mutta erittäin hyvää kesälomaa kaikille miun ja hurttien puolesta. ♥