Alkukankeutta

Tänään oli Niilon kanssa meidän ensimmäiset koulutukset Imatran Toko Teamissa (jep, olin sen verran aikaansaava että sain ilmoitettua meidät sinne ja saada itseni sohvalta päikkäreiltä ylös sinne lähtemään) ja kuten varmaan otsikko jo viittaakin koulutuksen sisältöön ainakin meidän osalta, kaikki ei mennyt aivan loistavasti. En ole sanomassa etteikö Niilo olisi ollut hienosti - yksinkertaisesti tässä on kyse siitä, etten ole Niilon kanssa treenannut häiriössä oikein yhtään. Ja joskus sen täytyy kostautua.

Okei, taas käytin ehkä liian voimakasta sanaa, mutta siis kostautua hyvällä tavalla, sillä nyt tiedän missä kehittyä. Muistan nuorempana (toisin sanoen sinä epävarmana, itsetietoisena yläkouluikäisenä outona teininä) että jos Niilo ei tehnyt häiriötreeneissä samalla tavalla kuin kotona, otin siitä itseeni naurettavan paljon ja jollain tapaa vihainen Niilolle "pettäessään" miut. Ja kyllä, pidin itseäni aivan loistavana koirankouluttajana tuossa iässä. :'- D No, hyvä nauraa niille nyt kuin itkeä omalle kiusallisuudelleni. Joka tapauksessa, nyt vanhempana tiedän, että miun ei todellakaan tarvitse Niilolta odottaa ensimmäisissä häiriötreeneissä pitkästä aikaa, että hää tekee asiat yhtä hyvin kuin kotona. Ei todellakaan. Ensinnäkin tänään meillä meni aikaa siihen, että Niilo totutteli siihen, missä ollaan, keitä nämä muut ovat ja mitä nyt tapahtuu. Tiedän, ettei Niilo välttämättä edes syö makupaloja uusissa paikoissa eikä ota kontaktia, mutta mie tiedän myös, että se tottuminen ympäristöön tapahtuu jossain vaiheessa ja kontakti alkaa olla aivan luonnollista - tänäänkin Niilo totutteluvaiheen jälkeen tapitti miun silmiin hienosti koko ajan ollessaan miun sivulla. Joten tietysti olen ylpeä Niilon häiriötreeneistä - ymmärrän nyt, että pienestäkin onnistumisista kannattaa iloita eikä velloa niissä epäonnistumisissa (joita meillä myös tänään oli). Kuunnelkaa nyt näitä miun elämänviisauksia. :- D

Tämän päivän epäonnistumiset olivat lähinnä luoksetulo ja estehyppy. Molemmat Niilo osaa hyvin kotona (kyllä, käytän perustekosyytä) mutta häiriössä ne eivät oikein luonnistuneet. Luoksetulossa Niilo ei ensin ottanut kontaktia, koska meitä aikaisemmin muut koirakot olivat tehneet saman samassa paikassa, joten maahan oli jäänyt hajuja jotka totta kai olivat mielenkiintoisempia kuin mie. Paikallaolo kyllä sujui hyvin - Niilo kun lopulta alkoi ottaa kontaktia, mie olin jo häipynyt häntä odottamaan ja Niilo sitten tapitti kouluttajan vierellä yrittäen saada katsekontaktin kouluttajaan - ja Niilo kyllä tuli luokse, mutta ei niin ripeästi kuin kotioloissa. Joten toivon, että tämäkin petraantuu kunhan tuolla häiriössä ollaan tarpeeksi treenattu.
Estehyppyä tokomuodossa ei Niilon kanssa suoraansanotusti olla paljoa treenattu, lähinnä hyppäämistä vain agilityn merkeissä. Niilo kyllä hienosti hyppäsi esteen yli, tosin hieman kankeasti normaaliin verrattuna, mutta hihnan kolahtaessa puuosaan hää säikähti ja pakeni muutaman laukkaskeleen verran esteestä pois. Enkä mie tuosta Niiloa tosiaan syytä, sillä tiedän että hää on herkkä äänille. Mutta noita siis treenaamaan enemmän, estehyppyä vielä kotonakin. :----)