Alkukankeutta

Tänään oli Niilon kanssa meidän ensimmäiset koulutukset Imatran Toko Teamissa (jep, olin sen verran aikaansaava että sain ilmoitettua meidät sinne ja saada itseni sohvalta päikkäreiltä ylös sinne lähtemään) ja kuten varmaan otsikko jo viittaakin koulutuksen sisältöön ainakin meidän osalta, kaikki ei mennyt aivan loistavasti. En ole sanomassa etteikö Niilo olisi ollut hienosti - yksinkertaisesti tässä on kyse siitä, etten ole Niilon kanssa treenannut häiriössä oikein yhtään. Ja joskus sen täytyy kostautua.

Okei, taas käytin ehkä liian voimakasta sanaa, mutta siis kostautua hyvällä tavalla, sillä nyt tiedän missä kehittyä. Muistan nuorempana (toisin sanoen sinä epävarmana, itsetietoisena yläkouluikäisenä outona teininä) että jos Niilo ei tehnyt häiriötreeneissä samalla tavalla kuin kotona, otin siitä itseeni naurettavan paljon ja jollain tapaa vihainen Niilolle "pettäessään" miut. Ja kyllä, pidin itseäni aivan loistavana koirankouluttajana tuossa iässä. :'- D No, hyvä nauraa niille nyt kuin itkeä omalle kiusallisuudelleni. Joka tapauksessa, nyt vanhempana tiedän, että miun ei todellakaan tarvitse Niilolta odottaa ensimmäisissä häiriötreeneissä pitkästä aikaa, että hää tekee asiat yhtä hyvin kuin kotona. Ei todellakaan. Ensinnäkin tänään meillä meni aikaa siihen, että Niilo totutteli siihen, missä ollaan, keitä nämä muut ovat ja mitä nyt tapahtuu. Tiedän, ettei Niilo välttämättä edes syö makupaloja uusissa paikoissa eikä ota kontaktia, mutta mie tiedän myös, että se tottuminen ympäristöön tapahtuu jossain vaiheessa ja kontakti alkaa olla aivan luonnollista - tänäänkin Niilo totutteluvaiheen jälkeen tapitti miun silmiin hienosti koko ajan ollessaan miun sivulla. Joten tietysti olen ylpeä Niilon häiriötreeneistä - ymmärrän nyt, että pienestäkin onnistumisista kannattaa iloita eikä velloa niissä epäonnistumisissa (joita meillä myös tänään oli). Kuunnelkaa nyt näitä miun elämänviisauksia. :- D

Tämän päivän epäonnistumiset olivat lähinnä luoksetulo ja estehyppy. Molemmat Niilo osaa hyvin kotona (kyllä, käytän perustekosyytä) mutta häiriössä ne eivät oikein luonnistuneet. Luoksetulossa Niilo ei ensin ottanut kontaktia, koska meitä aikaisemmin muut koirakot olivat tehneet saman samassa paikassa, joten maahan oli jäänyt hajuja jotka totta kai olivat mielenkiintoisempia kuin mie. Paikallaolo kyllä sujui hyvin - Niilo kun lopulta alkoi ottaa kontaktia, mie olin jo häipynyt häntä odottamaan ja Niilo sitten tapitti kouluttajan vierellä yrittäen saada katsekontaktin kouluttajaan - ja Niilo kyllä tuli luokse, mutta ei niin ripeästi kuin kotioloissa. Joten toivon, että tämäkin petraantuu kunhan tuolla häiriössä ollaan tarpeeksi treenattu.
Estehyppyä tokomuodossa ei Niilon kanssa suoraansanotusti olla paljoa treenattu, lähinnä hyppäämistä vain agilityn merkeissä. Niilo kyllä hienosti hyppäsi esteen yli, tosin hieman kankeasti normaaliin verrattuna, mutta hihnan kolahtaessa puuosaan hää säikähti ja pakeni muutaman laukkaskeleen verran esteestä pois. Enkä mie tuosta Niiloa tosiaan syytä, sillä tiedän että hää on herkkä äänille. Mutta noita siis treenaamaan enemmän, estehyppyä vielä kotonakin. :----)

Wakey, wakey!

Olisi kai aika herätellä tämä blogi taas eloon, sillä miehän oon jättänyt tämän suorastaan kuolemaan pari vuotta sitten. Näiden kahden vuoden aikana Niilo on elänyt tavallista koiranelämää, joskin viime talvena Niiloa taas kyseltiin jalostukseen. Valitettavasti shelttinartun kohdalla ajankohta ei ollut vielä sopiva, joten Niilon isyys jäi siihen. Olemme kuitenkin saaneet uuden jalostuskyselyn, minkä takia Niilolla saattaisi olla uusi isyysyritys tiedossa keväällä. :----)

Tänään tuolla tuulisessa nollakelissä harjoittelin Niilon kanssa vaihteeksi tokon perusasioita ja yritin hioa niitä kuntoon. Meidän puolituntiseen harjoitussessioon kuului katsekontaktin vahvistaminen, sivulletulo, seuraaminen, luoksetulo ja istu-maahan.
Katsekontakti on oikeastaan aina ollut yksi Niilon vahvuuksista ja poika osaa hyvin napittaa silmiään minuun suhteellisen pitkänkin aikaa. Sen sijaan sivulletulo on ongelmallinen siltä osin, että Niilolle pitää silti näyttää käsimerkki komennon vahvistamisena. Ilman käsimerkkiä Niilo parkkeeraa itsensä kyllä miun sivulle, mutta ei siihen pohkeen viereen vaan hieman sivuttain peppu ulospäin linjasta. Seuraaminen on miun makuun mukavan tiivistä, mutta yritän silti saada sitä täsmällisemmäksi, kontaktirikkaammaksi ja läheisemmäksi. Tällä hetkellä Niilo ottaa mukavasti kontaktia ja seuraa oikeassa kohdassa, mutta ajoittain tuppaa menemään liian edelle ja varsinkin lähdöissä lähtee omia aikojaan eikä seuraa miun lähtöä. Luoksetulo ja istu-maahan ovat ehkä kaikista iloisimpia osioita, sillä Niilo tuntuu nauttivan niistä (ei siinä, etteikö Niilo muuten tykkäisi meidän koulutussessioista) - luoksetulo on ripeää ja istu-maahan on nopeaa ja iloista. Luoksetulossa ainut ongelma on tuo sivulletulo ja ajoittaiset varaslähdöt, mutta muuten tuo osio tuntuu olevan kunnossa.

Niilon turkki on pienentynyt naurettavan paljon normaalista karvamäärästään. :- D Kadonneet karvat löytyvät joko talostamme tai karvakasasta aidan ulkopuolella. Syötän kuitenkin Niilolle päivittäin biotiinia, joten toivottavasti turkki ottaisi kasvaakseen taas vaihteeksi ja näyttää siltä, että tuo karvanlähtö alkaisi loppua. Mikä helpotus miulle!

Mitäs suunnitelmia meillä nyt pojan kanssa oikein on? Tarkoituksena olisi palata näyttelyihin vuodenvaihteen jälkeen sekä taas vaihteeksi mennä tokoilemaan ihan ryhmään. Tuo alussa mainittu astutuskysely on myös mietteissä ja toivottavasti se nyt onnistuisi. Yritän myös hieman tavoitteellisemmin alkaa harrastamaan Niilon kanssa sekä tokoa että näyttelyitä ja toivon, että miulla riittäisi tarpeeksi rohkeutta jossain vaiheessa osallistua kunnollisiin tokokisoihinkin, kun aika on oikea. :-----)